Asiakas - työn motivaattori

asiakas motivoi

Mitä työ oikeastaan on? Vielä hetki sitten työssä oli olennaista kuukausipalkka ja siihen liittyen velvollisuudentunto tulla työpaikalle ja tehdä sovitut työtehtävät. Sopimus työntekijän ja työnantajan välillä siis. Ja työttömyys tarkoitti sopimuksen puuttumista.

Nythän kaikki on muuttumassa, kun työelämä koostuu yhä enemmän päällekkäisistä ja peräkkäisistä projekteista ja hankkeista, joissa työskentelee sekaisin kirjava joukko työntekijöitä, yrittäjiä, freelancereita, kolmannen sektorin väkeä ja kokemusasiantuntijoita.

Ollaanko siis siirtymässä työelämän uuteen aikaan? Tavallaan, mutta toisaalta olemme tietyssä merkityksessä myös palaamassa vanhaan. Palataanpa takaisin työn syntyyn, hyvinvointimme ja älykkyytemme lähteille.

Naurismestari ja suutari

Työn voidaan katsoa syntyneen, kun ihmiset lähtivät erikoistumaan eri tehtäviin. Joku oli taitava nauriinkasvattaja ja toinen osasi tehdä kenkiä. Jos nämä kaksi pystyivät luottamaan toisiinsa, he uskalsivat erikoistua juuri sen asian tekemiseen, missä olivat hyviä ja mikä aikaansai mahtavaa innostusta heissä. Tällainen työnjako oli varmasti todella palkitsevaa. Kukaan ei tehnyt turhaa työtä, ja kukin teki sellaista, missä oli taitava ja mistä oli innostunut.

Keskimääräistä älykkäämpi kaveri tietysti pärjäsi erinomaisesti: hänellä oli paljon taitoja, joista hän pystyi hyötymään ja hänen työnsä oli hyvin arvokasta muille. Keskimääräistä vähemmän älykäs kaveri pärjäili sitten erikoistumatta ihan perusduunilla eli metsästämällä, kalastamalla, keräilemällä ja viljelemällä.

Erikoistuminen ei tietenkään ollut pakollista, mutta älykkäät ihmiset huomasivat nopeasti, kuinka kannattavaa se oli. Erikoistuminen mahdollisti oppimisen moninkertaistumisen, kun kukin pääsi keskittymään tietyn työn kehittämiseen. Merkitystä on varmasti myös sillä, että sekä osaamisella että innostumisella ja kiinnostuksella oli vaikutusta siihen, mihin kukin lähti erikoistumaan. Tehtiin siis sekä sitä, mitä osattiin, että myös sitä, mitä haluttiin. Useinhan näistä ajan myötä tulee sama asia.

Erikoistummeko liikaa?

Jotkut väittävät näin. Äärimmilleen viedyssä erikoistumisessa ajatus työn arvosta toiselle ihmiselle ja oman työn vaihtamisesta toisten töihin katoaa. Väitän, että tämä etäisyys heikentää työhyvinvointia. Tulemme työpaikalle, teemme annettuja tehtäviä, saamme niistä palkkaa, mutta epäselväksi jää, mitä oikeastaan teemme ja varsinkin miksi. Kuinka ihminen voisi tällaisessa työssä motivoitua, innostua, kehittyä?

Työntekijällä pitäisi olla kirkkaana mielessä se, mikä hyöty hänen työstään lähimmäisille on. Esimerkiksi moni hoitaja valittaa, ettei pääse tekemään varsinaista työtään, siis potilaiden hoitamista. Tämä on keskeinen hoitotyön kuormitustekijä. Mitä he sitten tekevät työpaikalla? Istuvat kokouksissa, suunnittelevat, kirjautuvat tietojärjestelmiin, suunnittelevat, budjetoivat, täyttävät kaavakkeita. Tämä uuvuttaa innokkaintakin hoitajaa.

Erikoistumista voi myös tarkoituksella vähentää, ja tämä näyttääkin olevan aika tuloksellista. Pienissä yrityksissä usein kaikki tekevät vähän kaikkea, ja asiakas ja hänelle tuotettu ilo ja arvo ovat jokaista lähellä. Hoitoalalla puhutaan paljon Buurtzorg-mallista (http://www.buurtzorgnederland.com/), jonka kehittäjä Jos de Blok kävi hiljattain Suomessa kertomassa innovaatiostaan.

Ajatuksena on organisoida hoitotyö itseohjautuviin pieniin tiimeihin, joilla on paljon vapauksia työssään. Keskeisenä ajatuksena on, että sellaisia asioita, jotka eivät suoraan hyödytä potilaiden terveyttä ja hyvinvointia, kannattaa tehdä mahdollisimman vähän. Hoitajat osaavat kyllä organisoida itse työnsä siten, että potilaan luona vietetty aika maksimoituu ja työ on muutenkin mahdollisimman tehokasta ja aikaansaavaa (http://tedxtalks.ted.com/video/Healthcare-humanity-above-burea). Hoitajien työtä tukevat tietojärjestelmät on minimoitu, ja ne ovat hoitajien itsensä kanssa suunniteltuja. Niiden tavoitteena on nimenomaan mahdollistaa suuri työn vapaus ja itseorganisoituvuus.

Työtä asiakkaan eduksi

Pitäisikö meidän siis erikoistua vähemmän? Ainakin jokaisen työntekijän jokaisessa organisaatiossa pitäisi päästä lähemmäs niitä henkilöitä, joille työtä tehdään. Vaikka asiakkaan lähin kontakti olisi myyjä, myös muiden organisaatiossa työskentelevien pitäisi saada mahdollisuus kuulla asiakkaiden ajatuksia ja päästä lähemmäs heidän palvelemistaan. Asiakkaan pitäisi olla se tuttu, melkeinpä ystävä, jonka vuoksi työtä tehdään.

Entäs ne työtehtävät, jotka eivät hyödytä asiakasta lainkaan? Ne eivät usein ole työntekijällekään kovin motivoivia. Miksi niitä edes tehdään? Buurtzorg-periaatteiden mukaisesti ne pitäisi jättää tekemättä. Ehkä en ihan siihen voi rohkaista, mutta kyseenalaistamiseen kyllä.

 

Minna Huotilainen, tutkimusprofessori

---

Kirjoittaja on tekniikan tohtori ja kognitiotieteen dosentti, joka työskentelee Työterveyslaitoksen Aivot ja työ -tutkimuskeskuksessa intohimonaan työelämän parantaminen aivotutkimuksen keinoin.

 

Twitter: @minnahuoti

Kotisivu: http://www.aivotyolaboratorio.fi