Askarruttaako lomapalkka?

lomapalkka

Lomafiilis alkaa olla jo varsin monella; ainakin jos sitä arvioi MMA:n lakimiehille tulevien kysymysten perusteella. Joillakin loma on jo alkanut, mutta suurella osalla viimeistään juhannuksen aikaan. Jotta puhelimen ja sähköpostin voisi hetkeksi unohtaa ja keskittyä rentoutumiseen, vuosilomalaissa on säädetty, että työntekijällä on oikeus saada palkkaa vuosilomansa ajalta.

Suurella osalla lomapalkan laskeminen on varsin selkeää. Kuukausipalkkainen työntekijä saa saman sovitun palkan myös vuosiloman ajalta.

Epätietoisuutta ja kysymyksiä aiheuttavat kuitenkin hyvin moninaiset asiat:

  • palkan määrän tai palkkaustavan olennainen muuttuminen kesken lomanmääräytymisvuoden tai juuri ennen loman alkua
  • lomapalkan laskeminen ja maksaminen tilanteissa, joissa työntekijän palkkaus muodostuu joko kokonaan tai osittain provisiosta
  • lomien kertyminen erinäisten poissaolojen ajalta
  • sairastumisen vaikutus sovitun loman pitämiseen
  • oikeus lomarahaan

Poikkeamia vuosilomalain pääsäännöstä on paljon. Provisiopalkasta ja loman kertymisestä kysytään paljon, siksi sitä on syytä selventää.

Provisiopalkkaiselle työnte­kijälle on maksettava vuosilo­man ajalta palkka, joka vastaa hänen keskimääräistä ansiotaan. Tämä toteutetaan siten, että lomanmääräyty­misvuonna (huhtikuu – maaliskuu) työssäolon ajalta maksettu provisiopalkka jaetaan lomanmääräytymis­vuoden aikana tosiasiallisesti tehtyjen työpäivi­en lukumäärällä. Näin saatu päiväpalkka kerrotaan lomapäivien luku­määrään pe­rustuvalla ker­toimella.

Huomionarvoista on, että provisiot, jotka perustuvat ennen lomaa tehtyyn työhön, mutta jotka erääntyvät maksettavaksi vuosiloman aikana, eivät pääsääntöisesti sisälly loman ajalta maksettavaan keskimääräiseen ansioon.

Lomaa kertyy paitsi työssäoloajalta, niin myös muun muassa seuraavilta työstä poissaoloajoilta eri laskentakaavan mukaisesti: vanhempainvapaa, sairaus tai tapaturma, opintovapaa, lomautus ja reservin harjoitus.

Mikäli sinua mietityttää, saatko tarpeeksi lomapäiviä tai onko vuosilomapalkkasi laskettu oikein, kannattaa ensiksi kääntyä työnantajan/palkanlaskijan puoleen ja pyytää selvitystä loman määräytymisestä ja lomapalkan laskemisesta. Mikäli tämä ei selvennä tilannetta, aina voi ottaa yhteyttä MMA:n lakipalveluihin.

Eikä hätää, vaikka lomapalkkaan liittyvä ongelma tulisi eteen vasta heinäkuussa, liiton lakimiespäivystys toimii koko kesän. Ja tarkempaa tietoa lomista ja vapaista löydät MMA:n verkkosivuilta.

Oikein rentouttavaa lomaa!

 

Jyrki Järvinen, lakimies, Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA

Kirjoittaja on Myynnin ja markkinoinnin oikeusturva MOT Oy:n toimitusjohtaja.

---

Tarinoita ja napakoita kannanottoja työelämän, myynnin ja markkinoinnin maailmasta osoitteessa www.mma.fi/blogi

Edelliset blogikirjoitukset