Jos johtaja ei olekaan huono vaan vain "pihalla"?

johtaja_pihalla

Klo 5.53, tavallinen torstai: Huonoa johtamista. Epäselviä ja muuttuvia tavoitteita. Jatkuvaa kiirettä ja pitkiä päiviä. Pysyvää muutosta. Ihan pihalla. Johtajuustyhjiö. Normipäivä vai painajaiskuva? Jaksaa, jaksaa.

Huono johtaminen saa aikaan paljon sekaannusta ja energiaa valuu harakoille, mutta kuinka moni oikeasti tuntee - tai on tavannut - jonkun huonon johtajan? Siis sellaisen, joka tietoisesti ja tarkoitushakuisesti pyrkii johtamaan joukkonsa epätoivoon tai ajaa vain omaa henkilökohtaista tavoitettaan? Käsi reippaasti pystyyn.

Totta. Minäkin olen kuullut heistä, nimeltä mainittunakin. Joku on matkan varrella myös tunnustanut suoraan, että välittää vain tuloksista - keinoista ja maksettavasta hinnasta viis. Mutta niinhän se taitaa olla joka hommassa, aina löytyy se joku ja poikkeus vahvistaa säännön. Huomattavasti suurempi joukko tuntuu tuskailevan oman johtajuutensa ja alati muuttuvan ympäristön kanssa. Johtajuus on murroksessa, monella tapaa. Ihan kuten asiantuntijatyökin.

Entä jos huono johtaja ei olekaan huono johtaja vaan yksinkertaisen inhimillisesti pihalla? Ihan niin kuin sinäkin? Joskus.

Monessa asiantuntijaorganisaatiossa kipuillaan tavoitteiden, prioriteettien, ohjauksen ja päätöksenteon kanssa. Kaikki asiat ovat yhtä tärkeitä ja kaikkea pitää edistää samanaikaisesti. Yhtäällä kaikilla on kova kiire ja kiireen tuntu luo kokemuksen tärkeydestä - syntyy sitten tulosta paljon tai vielä enemmän. Toisaalla asiat virtaavat sujuvasti ja tulosta syntyy iloisin mielin.

Ohjataan toimintaa top-down tai bottom-up, molemmille löytyy vankat kannattajansa, molemmilla saa aikaan myös hyviä tuloksia. Self leadershipin perään tuntuvat huutavan kaikki: jokainen olkoon oman työnsä sankari. Voihan sen tehdä niinkin, kunhan tekee taiten.

Organisatorisen heitteillejätön ja vastuun pakoilun tai valmentavan johtamisen ja yksilön kunnioitukseen perustavan toiminnan välinen raja voi joskus olla häilyvä. Aikomus ja tarkoitus ei aina suoraan korreloi syntyvän kokemuksen kanssa, sillä jokaisella on oma yksilöllinen matka takanaan, vaikka samaa todellisuutta tänään elettäisiinkin.

On turha valittaa, ettei päätöksiä tehdä. Kyllä niitä tehdään, kun vain tuodaan ymmärrettäviä päätösasioita, eikä vain kysellä mitä pitäisi tehdä.” Näin sanaili eräs liiketoimintajohtaja ja tuli samalla kiteyttäneeksi yhden mielestäni keskeisen teeman.

Monimuotoisuuden ja asioiden kompleksisuuden lisääntyessä ei ole syytä olettaa johtajan olevan jokaisen asian asiantuntija. Valtuutus tehdä päätöksiä ja velvollisuus kantaa vastuu kuitenkin kuulu rooliin irrottamattomana osana. Miksi ei siis tekisi päätöksenteosta mahdollisimman helppoa? Samalla vaatien, että päätöksiä myös tehdään, on kyse sitten vain oman työn prioriteeteista. ”Minulla on tällainen lista tehtäviä asioita. Näen niiden tärkeysjärjestyksen yrityksen ja työni kannalta tällaisena ja olen ajatellut edetä näin. Näemmekö tavoitteen ja tärkeysjärjestyksen samalla tavalla, voimme päättää etenemisestä ehdotuksen mukaisesti? Allekirjoitus tuohon pisteviivalle, kiitos.” Suoraa ja rehellistä puhetta, joka ei jätä sijaa epävarmoille tulkinnoille.

Päätöksenteko ja priorisointi ei kuitenkaan aina ole helppoa. Itse asiassa ei edes kovin usein. Ainakaan kaikille. Etenkään jos ei ole tiedossa, mistä pitäisi päättää ja mihin se vaikuttaa. Päättäminen ei aina ole myöskään mukavaa, sillä siihen liittyy vastuun ottaminen. Harvoin viisaus myöskään asuu yhdessä päässä vaan lisääntyy vuorovaikutuksessa. Joskus myös dialogi on vaikeaa, etenkin jos kiire painaa päälle ja ympärillä on paljon epäselviä ratkaisemattomia kysymyksiä. Aika monella meistä on. Silloin se, joka pystyy tuomaan ripauksen selkeyttä ja helppoutta kaiken keskelle, antaa ison lahjan itselleen ja koko työyhteisölle.

Uskon vakaasti, että jokainen päätöksentekijä myös päättää mielellään, kun asia on selkeästi perusteltu ja asia kytkeytyy johonkin suurempaan päämäärään. Tarpeeseen tehtyä ja ostajan ongelman ratkaisevaa ideamyyntiä parhaimmillaan?

Johtajuus kuuluu jokaiselle.

 

Mikko Babitzin

Kirjoittaja on liiketoiminnan kehittäjä, valmentaja ja intohimoinen alppihiihtäjä. Johtaa työkseen muutosprojekteja, muuttaa johtamista ja opiskelee tulevaisuudentutkimusta. Hän tutkii erinomaisuuden dna:ta ja onnistumisten rakennetta sekä yrittää tehdä mahdottomasta mahdollista. On ajoittain ihan pihalla.

Twitter: @Mikkotweeting

---

Tarinoita ja napakoita kannanottoja työelämän, myynnin ja markkinoinnin maailmasta osoitteessa www.mma.fi/blogi

Viimeisimmät blogikirjoitukset:

---

MMA-blogi on Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n toimittama verkkojulkaisu, jonka julkaisualusta on mma.fi-verkkosivusto. MMA-blogin toimituskunnan muodostavat blogin päätoimittaja, viestintäpäällikkö Sirkku Rytkönen (sirkku.rytkonen(a)mma.fi) ja sisällöntuottaja Noora Hellman (noora.hellman(a)mma.fi). www.mma.fi/blogi #MMAblogi

Kommentit

Niin voi olla, mutta suuremmalla tod näk hänen oma esimiehensä on itse "pihalla" tai - kuten erään omakohtaisesti kokemani esimiehen kohdalla, hänen ulkomailla istunut lähiesimiehensä koki oman etätyönsä kohdalla helpommaksi johtaa kaukojoukkojaan egoistisen psykopaatin avulla kuin normaalin liberaalin ihmisymmärtäjän kautta. Tällaisessa johtamisessa on tärkeää valita "sattumakorpraali", joka tekee mitä hyvänsä asettajansa eteen ja joka suostuu olemaan jatkuvan puhelinyhteyden takana yötä päivää kuin kaukosäädettynä. Raadollista ja kyynistä? - ehkä mutta tätä tapahtuu, ja olen kokenut1

Kiitos hyvästä ja osuvasta kommentista! Ja toden totta, toiminta voi ajoittain olla hyvinkin raadollista tai kyynistä. Tuon ideamyynnin tai neuvotteluvertauksen kautta päädyn itse mietelmään jossa jokainen yhteistyösuhde toimii niin kauan kuin se tavalla tai toisella palvelee sen eri osapuolia. Ehdotuksia voi tehdä toisille enemmän ja toisille vähemmän, toiset ottaa enemmän vastaan ja jotkut ei ollenkaan. Tämä suunnasta riippumatta. Sattumakorpraalilta toivoisi työelämässä vuonna 2019 omaa ääntä myös tiukoissa paikoissa, silloinkin kun neuvotteluvaraa tai vaihtoehtoja ei ole. Aktiivisena äänenvahvistimena ääni voi kyllä tulla läpi mutta viesti jäädä matkalle, siitä puhumattakaan että se saavuttaisi kuulijassa toivottua vaikutusta. Haluan itse ajatella että ehdottaa voi aina. Aina se ei johda toivottuun lopputulokseen, edes tyydyttävään sellaiseen. Useimmiten kuitenkin lisää ainakin omaa ymmärrystä ja siten joko rajaa tai tuo lisää vaihtoehtoja itselle. Sävyjä siis todellakin mahtuu paljon ääripäiden väliin. Ja ei, en usko että kaikki tilanteet ratkeavat ”myymällä ja neuvottelemalla”. Mutta pienikin ehdotus voi avata teitä, johonkin suuntaan.