Solmiosta viis - kasvuyrityksen kulttuuri

kasvuyrityksen kulttuuri

Kasvuyritykset haastavat paitsi olemassa olevat innovaatiot, myös vallitsevan yrityskulttuurin. Hierarkkisuus ja kaavamaisuus saavat väistyä luovuuden ja leikkimielisyyden tieltä. Kannattavin idea voi syntyä pingis-ottelun tiimellyksessä ja sen voi toteuttaa ihan itse vaikka lenkkarit jalassa. Kasvuyrityksen kulttuuri on ennen kaikkea tekijöidensä näköinen. Mutta mitkä ovat sen avainominaisuudet?

Samaistuttava arvomaailma

Kasvuyrityksen peruspilari on yhteinen arvopohja. Arvot ovat enemmän kuin liitutaululle tai dokumentteihin kirjattuja korulauseita. Ne toimivat työntekijöiden motivaattorina: niihin on helppo samaistua ja jokapäiväinen työpanos perustuu niihin. Yrityksen kasvaessa myös uudet lupaukset on opastettava samaan arvomaailmaan.

Arvopohjaa voidaan myös rakentaa yhdessä, jolloin osallistetaan ja sitoutetaan työntekijöitä osaksi yrityksen ytimen määrittelyä.

Matala hierarkia

Hierarkkisuus ei välttämättä ole huono asia, ja myös kasvuyrityksen on hyvä miettiä rakenteita ja johtamista toiminnassaan. Matalassa hierarkiassa on kuitenkin puolensa. Jo rekrytointivaiheessa palkatussa henkilössä nähdään potentiaalia, ja hänelle halutaan antaa mahdollisuus toteuttaa itseään kasvuyrityksen arvojen ja tavoitteiden puitteissa.

Todellinen tekeminen johtaa parhaimmillaan uudenlaiseen luovuuteen ja innovaatioihin, jotka ruokkivat itse itseään. Itsenäisyys ja vastuu omasta tekemisestä nähdään uhan sijasta avaimena menestykseen.

Esteetön läpinäkyvyys

Matalan hierarkian ja todellisen tee se itse -hengen kasvuyrityksessä panostetaan läpinäkyvyyteen. Jokaisen yksilöllisen kehityksen ollessa yhteisen menestyksen taustavoima tarvitaan ihmisiä, jotka luottavat toisiinsa ja jakavat esteettä osaamistaan. Luottamus ihmissuhteiden kulmakivenä pätee yhtä lailla yrityskulttuurissa.

Läpinäkyvyys lisää luottamusta ja luo keskustelua. Avoimuus esimerkiksi päätösten teossa ja palkkausperusteissa lisää oikeudenmukaisuuden tunnetta. Läpinäkyvyys auttaa myös säilyttämään innovaatiovoiman yrityksen kasvaessa, kun valta tehdä ratkaisuja vierii edelleen uusille tiimeille ja työntekijöille.

Huoleton pukukoodi

Kasvuyrityksessä saatetaan näyttää arkiselta, mutta ei kannata antaa sen hämätä. Perustajat ymmärtävät, että kovaan työhön ja tuloksiin ei tarvita kravattia tai herrainkenkiä. Rennosta ja huolettomasta pukukoodista on tullut tavaramerkki, joka viestii nuorekkaasta ja toiminnallisesta kulttuurista. Se kiteyttää hyvin kasvuyrityksen kulttuurin, joka kaikessa arkisuudessaan on juuri tavallisuudesta poikkeava.

 

Kirsi Simunaniemi

---

Kirjoittaja on online-markkinoija ja Saleduck Suomen Country Manager. Hän tarkastelee uusia ilmiöitä ja vainuaa tulevia trendejä alan kasvuyrityksestä käsin.

Saleduck.fi

Kommentit

Tosi hyvä kirjoitus Kirsiltä. Tämä osui todella sopivaan hetkeen, kun mietimme juuri näitä asioita oman kasvuyrityksemme kanssa (http://www.hakukonekeisari.fi). Olemme todella nuorekas ja ajatusmaailmaltaan joustava yritys, niin uskon kirjoituksessa mainittujen asioiden olevan helpohko ottaa käytäntöön. Varsinkin tuo matala hierarkia lämmitti kovasti sydäntäni, koska harva kasvava yritys malttaa pysyä siinä mallissa pidempään. Kiitos mahtavasta kirjoituksesta!