Palkat nousevat 1,2 – 1,6 prosenttia

palkankorotus 2018

Tämän vuoden palkankorotuslinjaksi on vakiintumassa 1,6 prosenttia, josta 1,1 – 1,2 prosentin korotus tulee kaikille ja 0,4 – 0,5 prosenttia jää ns. yrityskohtaiseksi tai paikalliseksi eräksi, jonka suuntaamisesta päättää pääosin työnantaja.

– Yrityskohtaisen tai paikallisen erän työnantaja voi suunnata myös vain tietyille työntekijöille, kunhan perusteet eivät ole syrjiviä, selvittää MMA:n toiminnanjohtaja Juha Häkkinen.

– Kannattaa lähteä ajatuksesta, että palkan vuosikorotus on vähintään 1,6 prosenttia. Jos korotus jää tuon alle, kannattaa ottaa asia puheeksi työnantajan kanssa. Työnantajan tehtävä on selittää, mikä on syynä alempaan korotukseen.

Työnantajien palkkapolitiikka vaihtelee. Osa noudattaa jotakin oman alansa työehtosopimusta, osa puolestaan toimii muodostuvan yleisen linjan mukaan ja joidenkin osalta selvää linjaa ei ole. Häkkisen mukaan suuri osa työnantajista seuraa asiallisesti jotakin linjaa.

– Loppupelissä oikeuteen saada palkankorotus vaikuttavat toki muutkin asiat, kuin vain yleinen linja. Kaikkia odotuksia ja riitatilanteita ei tietenkään aina pystytä ratkaisemaan.

Juha Häkkisen mukaan samanmoinen korotus pitäisi olla odotettavissa myös vuodelle 2019, jolloin työnantajan maksaman palkkasumman korotus olisi 3,2 prosenttia kahden vuoden aikana. Summa voi useamman työntekijän työpaikalla siis jakautua tietyin rajoin myös epätasaisesti työntekijöiden kesken.

– Jäsensivuiltamme löytyvästä palkkatutkasta saat tietoa, jota voit käyttää hyväksesi palkkatason arvioinnissa. Tuoreet palkkatiedot saamme sinne maaliskuun aikana.

 

Palkkatutka on MMA:n jäsenetu, ja sinne pääset vain kirjautumalla omilla tiedoillasi jäsensivuille.

Palkkaneuvontaa saat Heidi Sarenilta, heidi.saren@mma.fi, p. 020 122 4403.

Lakipalvelumme yhteystiedot löydät täältä.